Kilpailuttaminen kannattaa
Kun suunnittelet omaa talouttasi, on tärkeää kilpailuttaa erilaiset sopimukset ja mahdolliset lainat. Voit säästää näin tekemällä yllättävän paljon. Kilpailuttamisen lisäksi myös palveluiden keskittäminen saattaa tuoda toivottuja säästöjä.
Kilpailuta sähkölasku ja vakuutukset
Sähkölaskusi kannattaa kilpailuttaa. Kysy tarjouksia useammalta yritykseltä ja vertaile niitä keskenään. Erot eri sähköyhtiöiden välillä saattavat olla yllättävänkin suuria. Hintojen lisäksi kannattaa vertailla myös sähköyhtiöiden käyttämien uusiutuvien energiamuotojen määrää ja pohtia, voisitko suosia esimerkiksi aurinkoenergiaa.
Kilpailuta myös vakuutuksesi. Joissakin tapauksissa vakuutuksien keskittäminen samaan vakuutusyhtiöön saattaa auttaa säästämään kuluissa. Vertaile ja kilpailuta siis myös vakuutuksesi. Vakuutusten osalta halvin ei välttämättä ole aina paras vaihtoehto, joten kannattaa tutustua vakuutusten hintojen lisäksi tarkkaan myös vakuutusten sisältöön; siihen mitä ja millaisissa tilanteissa vakuutus kattaa sattuneen vahingon.
Lainojen kilpailuttaminen on erityisen tärkeää
Jos sinulla on lainaa tai jos olet ottamassa lainaa, on erityisen tärkeää kilpailuttaa ne huolellisesti. Laske, paljonko joudut maksamaan lainasta korkoa ja varmista, että maksukykysi on riittävä lainanmaksua silmällä pitäen. Varaudu tässä laskelmassa siihen, että elämässä saattaa tapahtua yllättäviä asioita. Mieti, onko esimerkiksi työpaikkasi varmoilla kantimilla ja selviydytkö lainan takaisinmaksusta myös siinä tapauksessa, että menetät työpaikkasi.
Lainan takaisinmaksuerä kannattaa sopia sellaiseksi, ettei oma taloutesi mene liian tiukoille. Sinulla tulee olla myös pelivaraa yllättävien tilanteiden varalle. Toisaalta pidempi maksuaika yleensä tarkoittaa myös suurempaa korkoa, joten lainan takaisinmaksuerien suuruudesta sopiminen onkin aikamoista tasapainoilua näiden kahden tärkeän tiedon välillä.
Pankkien tarjoamissa lainaehdoissa saattaa olla yllättävän suuriakin eroja. Toiset pankit saattavat arvostaa pitkää asiakassuhdetta ja tarjota täten pitkäaikaisille asiakkailleen muita parempia lainaehtoja. Jos pankki tarjoaa lainaa, jonka korko ei ole kiinteä, kannattaa pohtia, onko tällaiseen sopimukseen järkevää suostua ja pärjäätkö, jos korko yhtäkkiä kohoaakin aikaisempaa reippaasti korkeammaksi. Joissakin tapauksissa saatetaan vaatia tietyn suuruista käsirahaa ja toisissa jopa takauksia. Takauksen pyytäminen ei ole välttämättä kovin helppoa eikä suhteitaan läheisiin kannata hukata pieleen menneiden talokauppojen vuoksi. Tästä syystä onkin erityisen tärkeää varmistaa oma maksukyky myös mahdollisesti muuttuvissa tilanteissa.
brand viagra 50mg – order sildenafil pills viagra price
order prednisolone 20mg pill – neurontin sale order tadalafil 20mg online cheap
oral sildenafil – buy nolvadex 20mg sale where to buy ivermectin pills
buy ceftin 250mg generic – purchase ceftin online cheap order cialis 10mg without prescription
buy generic acillin – ampicillin 250mg over the counter tadalafil 10mg brand
amoxil 1000mg generic – purchase levitra pills vardenafil canada
generic cialis canada – cialis 5 mg buy provigil 200mg sale
deltasone price – buy deltasone 5mg sale accutane 20mg pill
brand furosemide – order lasix pill ivermectin 6 mg for humans for sale
metformin online order – purchase glucophage buy amlodipine 10mg pill