Miten säästää ruokakuluissa?

Jos budjetti on pieni, saattaa olla välttämätöntä nipistää myös ruokakuluissa. Köyhän ei kuitenkaan kannata nipistää ruokakuluista siten, että ruoka on yksipuolista, vähäravinteista tai riittämätöntä, koska tämä johtaa helposti terveydellisiin vaikeuksiin, mikä puolestaan aiheuttaa helposti lisäkuluja. Tästä syystä hyvä suunnittelu onkin ruokaostoksilla tärkeää, jotta käytettävissä olevilla euroilla saisi mahdollisimman paljon.

Ruokahävikin minimoiminen on erityisen tärkeää ruokakulujen aisoissa pitämiseksi

On tietysti itsestään selvää, että roskiin heitetty ruoka tarkoittaa hukkaan mennyttä rahaa. Tämän vuoksi onkin tärkeää pitää ruokahävikki aivan minimaalisena. Ruokaostokset kannattaa suunnitella siten, ettei mitään mene hukkaan ja mahdollisesti ylijäänyt ruoka kannattaa hyödyntää esimerkiksi työpaikan lounaseväinä tai seuraavan päivän ruuan pohjana. Oman jääkaapin tilannetta kannattaa seurata ja käyttää ruuat ennen kuin ne menevät pilalle.

Tarjousten seuraaminen voi auttaa säästämään rahaa

Kannattaa myös seurata ruokakauppojen tarjouksia. Toisinaan tarjoukset ovat yllättävän hyviä ja voivat auttaa säästämään yllättävän paljon. Toisaalta tarjousten perässä ei välttämättä kannata matkustaa kaupungin laidalta toiselle, jos käytössä on oma auto tai julkisen liikenteen kertaliput. Myös matkustuskustannukset ja hukkaan mennyt aika kannattaa huomioida vertailtaessa eri ruokakauppojen tarjouksia.

Suosi kauden vihanneksia

Myös kauden vihannesten suosiminen on järkevää. Oma ruokalista kannattaakin suunnitella siten, että siinä hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti kulloinkin saatavilla olevia kauden vihanneksia. Netistä löytyy runsaasti reseptejä, joista saa uusia vinkkejä, jos saman ruuan syöminen päivästä toiseen alkaa kyllästyttää. Esimerkiksi porkkana taipuu monenlaisiin ruokiin ja on toisinaan erittäin edullista.

Suosi papuja, herneitä ja linssejä

Pavut, linssit ja herneet ovat edullisia ja terveellisiä ruoka-aineita ja niistä saa loihdittua monenlaisia aterioita erittäin edullisesti. Esimerkiksi linssikeitto on herkullinen ja edullinen vaihtoehto, kunhan vain kiinnittää riittävästi huomiota sen maustamiseen. Hyvin maustettu linssikeitto maistuu myös lapsille. Moni lapsi pitää myös hernekeitosta, joka sekin on edullinen, täyttävä ja ravitseva lounasvaihtoehto.

Kaurapuuro on voileipiä edullisempi aamupala

Jos ruokabudjettisi on pieni, kannattaa suosia kaurapuuroa aamupalalla leivän ja leikkeleiden sijaan. Leikkeleisiin saa kulutettua yllättävän paljon rahaa, mutta kaurapuuroa saa keitettyä kattilallisen pienellä rahalla.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *